Ajatuksia tällä hetkellä

En olekaan kirjoittanut mitään pitkään aikaan. Ajatukseni ovat olleet niin tiivisti terapiassa, elämässäni ylipäätään, ja muuten vain kadoksissa. Terapiaa on takana nyt neljä vuotta. Vähitellen luottamus terapeuttia kohtaan on hieman kasvanut, vaikka vastoinkäymisiä sen suhteen on ollut. Mutta vaikka olisin suuttunut hänelle, hän on pysynyt tukenani. Puhuminen ei vieläkään suju niin hyvin kuin toivoisin. Kirjoitan edelleen paljon. Puhun silti enemmän, ja pystyn kertomaan ajatuksistani ja tunteistani paremmin kuin alussa. Dissosiaatio-oireet vaivaavat edelleen, nyt kuitenkin ymmärrän mistä on kyse ja niitä on ehkä vähän helpompi sietää. Olen innostunut uudestaan kirjojen lukemisesta. En lukenut muutamaan vuoteen yhtäkään kirjaa, kun en pystynyt keskittymään. Jossain vaiheessa terapeuttini mainitsi jostain kirjasta ja olin niin utelias että ostin sen itselleni. Sain luettua sen yllättävän nopeasti ja jaksoin keskittyä paremmin kuin odotin. Sen jälkeen olenkin lukenut jo monta kirjaa. 

Enimmäkseen luen jonkinlaisia jännityskirjoja ja dekkareita, tai jotain sen kaltaisia. Myös tositarinoita jotka koskevat erityisesti traumatisoitumista. Luen niistä aiheista koska niitä jaksan lukea, ovat niin mielenkiintoisia. Luen myös sen takia koska yritän ymmärtää itseäni. Kirjojen avulla olen oppinut hiukan ymmärtämään mitä olen kokenut, ja että siihen on syynsä miksi kärsin niin kovasti. Opin, mitkä ovat vaikeita kokemuksia ja etteivät muutkaan selviä niistä niin helposti. Sisäistän paremmin sen millaista elämäni on ollut, ja että minulla on lupa kärsiä kaikesta. En ole vain heikko ja tyhmä ihminen. Toki terapeuttini sanoo sitä aina, mutta konkreettiset esimerkit muiden elämästä ja ajatuksista auttavat myös.

Olen lukenut muun muassa Nicci Frenchin Viikonpäivä-sarjaa, kaikki osat jotka ovat ilmestyneet suomeksi. Viimeksi luin Michael Hjorthin ja Hans Rosenfeldtin Sebastian Bergman-sarjaa, odotin innolla uutta osaa. Torey Haydenin kirjoja tuli myös luettua, niistäkin kaikki mitä suomennettuna löysin. Rankkoja mutta hyvin mielenkiintoisia. Yksi suosikkikirjoistani on Truddi Chasen Jänis ulvoo. Se on oikeastaan aika kamala, silti aiheeltaan hyvin tärkeä. Sitten on Dave Pelzerin Pimeän poika, joka myös herätti kyllä ajatuksia. Erityisen paljon pidin lisäksi Erik Axl Sundin kirjoista, nekin kaikki tuli jo luettua. Jos ei aina kaipaa tositarinoita, niin ne ovat muuten hyvin mielenkiintoisia. Luettujen kirjojen lista alkaakin olla aika pitkä, näiden lisäksi on joukko kirjoja hyllyssä. Joskus luen synkkiä kirjoja unohtaakseni hetkeksi oman elämäni. Kun ajatukset ovat kirjoissa, niin keskityn siihen ahdistukseen mikä niissä on ja mitä se minussa aiheuttaa, ja sellaista ahdistusta on helpompi käsitellä.

Välillä ahdistus saa vallan ja mietin että mitä järkeä elämässäni on. Siitä huolimatta yritän jaksaa, ja uskoa terapeuttiani kun hän sanoo että oloni paranee vielä. Hän antoi minulle pienen pehmolelun, että muistaisin paremmin hänen olemassaolonsa. Kun dissosiaatio saa välillä kaiken tuntumaan niin epätodelliselta, enkä välttämättä täysin muista sitäkään että ihan oikeasti käyn terapiassa, ja minulla on terapeutti. Kun terapeuttini ei ole paikalla, niin hänen antamansa pehmolelu on. Siten voin muistaa paremmin.