Kun puhuminen tuottaa niin suurta ahdistusta ettei yksinkertaisesti pysty siihen. Jos saakin suun auki niin sieltä ei vaan tule ääntä. Mitä rentoutuneempi mutisti on, sitä helpompi hänen on puhua. Yleensä vieraat ihmiset tuottavat eniten ongelmia, mutisti myös huomaa herkästi jos ihminen on ärtynyt ja sellaiselle ihmiselle puhuminen ei myöskään onnistu. Joillekin ihmisille ei siis puhu välttämättä koskaan, toisille saattaakin puhua jo ensimmäisellä tapaamisella. Jos mutisti ei onnistu puhumaan ja toinen ihminen hermostuu siitä, mutisti tuskin puhuu hänelle jatkossakaan. Koska luottamuksen saavuttaminen on erittäin haastavaa, sen menettäminen käy kuitenkin hetkessä.
Sillä on myös merkitystä kuinka paljon pitää puhua. Yksi sana, esimerkiksi "Joo" saattaa onnistua mutta kokonainen lause ei taas millään. Mitä pidempi ja vaikeampi lause, sen vaikeampaa. Se vaatii jo suurta luottamusta siihen että vastapuoli oikeasti kuuntelee ja on kärsivällinen.
Kaupassa käynnin suurin haaste, kassa. Hyvällä tuurilla pystyy sanomaan "Moi", ehkä jopa "Kiitos". Sitten voi olla ettei sekään onnistu, vaikka avaisi suunsa niin ääntä ei tule. Riippuu myös myyjästä, tuttu ja/tai mukavan oloinen myyjä voi saada vastauksen. Sen sijaan jos myyjä vaikuttaa tylyltä tai siltä ettei kuuntele, ei edes yhden sanan sanominen suju.
Monen mutistin suurin haaste: puhelimessa puhuminen. Aiheuttaa järjetöntä ahdistusta, sydän hakkaa ja kädet hikoaa. Pelkää että mitä jos ääni ei tulekaan, nieleskelee hermostuneena. Tietää ettei pään nyökyttäminen tai muu vastaava onnistu ja se lisää paineita. Itse olen kehittänyt "toisen persoonan", roolin jossa pystyn esittämään reipasta ja puheliasta. Sen avulla saatan onnistua vaikka taksin soittamisessa, tai jos pitää varata lääkäriaika. Tämä kuitenkin vie todella paljon voimia eikä onnistu läheskään aina.
Luotettavimmille ihmisille puhuminen saattaa onnistua puhelimessakin, tämä riippuu hyvin paljon ihmisen persoonasta. Itse puhun puhelimessa lähinnä isosiskoni kanssa, nykyään psykoterapia hoituu kuitenkin puhelimitse. Ehdin nähdä terapeuttini vain viisi kertaa ennen kuin siirryimme puhelimessa puhumiseen, hän on siis hyvin erityislaatuinen ihminen. Kenenkään muun tuntemani/tapaamani ihmisen kanssa tämä ei olisi onnistunut.
Itse ainakin huomaan myös helposti kuka oikeasti kuuntelee ja kuka "kuuntelee". Jos huomaan ettei ihminen oikeasti keskity siihen mitä olen sanomassa, en saa sanottua mitään. Tarvitsen aikaa ja vastapuolen hyväksynnän, tunteen siitä ettei se haittaa vaikka puhuisin hitaasti. Tai vaikka änkyttäisin hermostuneena. Jos puhun liian hiljaa, ei pidä hermostua koska silloin menen lukkoon eikä puhuminen enää suju. Jos toinen ei kuule, voi huomauttaa siitä rennosti niin silloin saatan pystyä toistamaan sanani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti